Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

YHTÄ RAKAS KUIN MUUTKIN-

Kun lapsenlapsella on kehitysvamma

(Tukiviesti loka-marraskuu 2008, teksti Sanna Välkkilä)

Tuija Salonen on kahdeksankertainen isoäiti - tai mamma, niin kuin lastenlapset sanovat. Tasapuolisuuden nimissä vierailuja joudutaan organisoimaan serkusten kesken vuorottelemalla. Useimmiten lapset tulevat mamman ja vaarin mökille, "Alaskaan", Pohjois-Satakuntaan. Siellä on mahdollisuus liikkua luonnossa: tutustua vaikka peuraan, hirveen, korppiin ja haukkaan - ja tietysti kalastaa. Vaarilla on onneksi aina tilaa vielä yhdelle kalakaverilla. Luonto on molemmille isovanhemmille itselleen tärkeä asia, ja tämän luonnossa liikkumisen perinteen he haluavat siirtää myös lapsenlapsilleen.

Juuri nyt Tuija valmistautuu viettämään viikonloppua nuorimman lapsenlapsensa, 1 1/2-vuotiaan Tiituksen kanssa. Maatilaa pitävät vanhemmat ovat lähdössä isompien sisarusten kanssa maatalousnäyttelyyn, ja mammaa tarvitaan talonvahdiksi. Myös vaari lähtee mukaan auttamaan talonpidossa. Tiitusta varten hän on jättänyt partansa ajamatta: pojan lempipuuhaa on tarttua vahvoilla sormillaan partaan ja halia oikein kunnolla.

- Olimme tilalla auttamassa ja kotimiehinä myös Tiituksen syntyessä ja vauvan sairaalassaolon pitkittyessä, kunnes kaupungilta järjestyi sitten myöhemmin kodinhoitaja, Tuija kertoo.

Yhtä rakas

Tuija Salonen ei muista, missä ja miten Tiituksen vanhemmat kertoivat, että vauvalla on Downin oireyhtymä. Se tapahtui kuitenkin muutamaa päivää vauvan syntymän jälkeen, kun vasta asiaa epäiltiin:

-Muistan, että Asko (Tiituksen isä) ei sairaalasta tullessaan puhunut, eikä ruoka kelvannut. Ajattelin, että hän on vain väsynyt. Muutaman päivän kuluttua synnytyksestä menin Askon ja isompien sisarusten kanssa katsomaan vauvaa. Tiitus oli minulla sylissä ja muistan sanoneeni jotain siitä, että vauvan kieli tuli jännästi ulos suusta. Mitään erikoista en lapsessa kuitenkaan huomannut.

Tuija uskoo, että vanhemmille oli helpotus, kun isovanhemmat sanoivat suoraan, ettei vammaisuudella ole heille merkitystä. Tiitus on yhtä rakas kuin muutkin lastenlapset.

-Ensireaktioni taisi olla se, että yritin lohduttaa Susannaa (Tiituksen äiti). Sanoin, että tälle ei voi mitään, älä syyllistä itseäsi, Tuija muistelee.

Kympin arvoinen tilaisuus

Downin oireyhtymästä Tuija ei tiennyt ennalta juuri mitään. Tervajoella hän oli erityiskoulun naapurissa asuessaan nähnyt myös Downeja ja tiesi, että he erottuvat ulkonäöltään muista. Susannan laitokselta tuoman Down-oppaan Tuija luki kannesta kanteen. Äiti ja tytär ovat molemmat myös lukeneet paljon vammaisuutta käsitteleviä romaaneja, erityisesti Torey Haydenin tuotantoa. Parhaana tiedonlähteenä Salonen pitää kuitenkin Tampereen keskussairaalassa pidettyä infotilaisuutta. Siellä olivat mukana kaikki, joille vanhemmat halusivat tässä vaiheessa asiasta kertoa. Mukana olivat myös lapset: Tiituksen vanhempien sisarusten lisäksi pienet serkutkin.

-Se oli täyden kympin arvoinen tilaisuus. Tunsin itseni kylläkin noloksi, kun en ollut huomannut vauvassa mitään muuta kuin sen kielenpään ulos työntymisen. Tilaisuudessa sai kysyä aivan kaikkea ja asiantuntijat vastasivat. Siellä voitiin yhdessä pohtia myös monia sellaisia kysymyksiä, jotka ilman ryhmää olisivat voineet nousta myöhemmin esiin.

Metsäretkiä ja musiikkia

Tiitus on vielä pieni ja siksi hänen kanssaan touhutaan erilaisia asioita kuin isompien lasten. Toiveissa on, että kävelemään opittuaan nuorimmainenkin innostuisi metsä- ja kalaretkistä isovanhempien kanssa:

-Tiitus vaikuttaa luonteeltaan rauhalliselta. Ehkä siimat eivät hänen kanssaan sitten ole ihan niin äkäisesti sekaisin, Tuija nauraa.

Mammaa ja Tiitusta yhdistää rakkaus musiikkiin. Laululeikit, kuten Hompsin kompsin, Polkupyörän lainaus, Harakka huttua keittää ja Leipuri hiiva siirtyvät ahkerasi sukupolvelta toiselle. Myös pallon kanssa leikkiminen on pojalle mieluista puuhaa.

-Tiitus on samanlainen "tähtisilmä" kuin serkkunsa Lottakin. Poika katsoo aina suoraan silmiin ja ne silmät ovat niin tavattoman kirkkaat, Tuija kuvailee.

Ihana poika

Kun Titius oppii uuden asian, on se aivan erityinen ilon aihe. Isovanhemmat eivät vertaa lastenlapsia keskenään, vaan näkevät jokaisen omana persoonanaan. Tuija näkee Tiituksen tilanteessa myös paljon hyvää:

-Tiitus näkee, Tiitus kuulee. Tiitus on Tiitus. Aivan ihana poika.

Downin oireyhtymä itsessään ei huoleta Tuijaa yhtä paljon kuin siihen mahdollisesti liittyvät sairaudet ja vanhempien jaksaminen. Siksi hän on lähtenyt myös tyttärensä tueksi erilaisiin Tiituksen kuntoutukseen liityviin palavereihin:

-Kyllä vastuuta pitäisi olla muillakin kuin vain vanhemmilla. Vanhemmat kyllä tietävät, mitä he lapselleen haluavat, mutta heillä ei ole mahdollisuuksia toteuttaa sitä kaikkea. Pitäisi muistaa, että yhteiskunta on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki on. Samat mahdollisuudet pitäisi antaa kaikille. Esimerkiksi eriarvoisuus tuen saamisessa eri kunnissa pitäisi poistaa. Liian moni joutuu nyt taistelemaan heille kuuluvista oikeuksista.

Mamma-viittoma

Tiitus on kulkenut luontevasti perheen mukana erilaisissa tapahtumissa ja harrastuksissa. Tuija toivookin, että kaikki vanhemmat ottaisivat myös vammaiset lapsensa mukaan kaikkialle mihin lapset vain voi mukaan ottaa. Lapsia ei saa hänen mielestään hävetä, eikä vammaisuutta peitellä. Isovanhempia hän kehottaa ottamaan vastaan kaikki lapsenlapsensa avoimin mielin ja sydämin. Hänen mielestään olisi myös hyvä jos isovanhemmille, niillekin joilla ei ole internet-yhteyttä, tarjottaisiin tukiviittomakursseja. Niillä voitaisiin opettaa muutamia arkipäivään liittyviä viittomia, jotta yhteys lapsenlapseen vahvistuisi yhteisen kielen myötä. "Mammalle" Tiituksella on oma viittomansa. Siinä pyyhkäistään kevyesti suupieliä molemmin puolin:

-Viittoma tuli siitä, kun pyyhin Tiituksen suun aina samalla tavoin, Tuija kertoo.

Tiitukselle terveisiä: MAMMAN KULTA


©2017 downtiitus - suntuubi.com